Katso jutun kuvat

Thaimaan reissumme toinen etappi löytyy pohjoisesta, kaupungista nimeltä Chiang Mai. Matkasimme sinne Bangkokista yöjunalla, jota voimme suositella kaikille! Junassa oli mukava matkustaa ja ravintolavaunussa turista muiden matkalaisten kanssa. Nukkuminen tapahtui neljän hengen looseissa – itse valitsimme yläpunkat. Käytävillä oli hiljaista ja juna puksutteli verkkaisesti eteenpäin.

Chiang Maissa oli jo huomattavasti rauhallisempaa kuin Bangkokissa. Yömarkkinoilla oli mukava ihmetellä ja kojuista löytyi herkullisia ruokavaihtoehtoja.

Norsulle hedelmät maistuivat

Paikallinen kaupungin eläintarha oli suuri ja viihdyimme siellä koko päivän. Lintupuisto-osio oli eräänlainen jättimäinen lintuhäkki, missä linnut lentelevät vapaana ja saattavat tulla hyvinkin lähelle ihmettelemään. Puiston varsinaisina tähtinä tuntuvat toimivan Kiinasta tuodut pandat, joiden näkemisestä veloitetaan vielä erillinen maksu. Meitä ihastutti ehkä eniten norsu, joka hoitajineen hengaili ulkona aitauksestaan napsimassa hedelmiä kärsänsä avulla.

Turisteille suunnattuja erilaisia aktiviteetteja, kuten safareita, vaellus- ja köysirataretkiä on tarjolla runsaasti, mutta niillä on myös paikalliseen hintatasoon suhteutettuna joskus pöyristyttävän korkeita hintoja. Olemme pyrkineet löytämään vapaa-ajan virkistyspalveluista sellaisia, joita myös paikalliset käyttävät, kuten kaupungin eläintarha, johon pääsylippu maksoi noin 2,5 euroa.

Chiang Maissa asustimme vanhan kaupungin muurien sisällä mukavassa guesthousessa, meillä oli mökinpuolikas isolla puutarhalla, jossa oli mukava rentoutua ja suunnitella tulevaa. Pyykkien pesettäminen oli Chiang Maissa vielä halvempaa kuin Bangkokissa, noin 0,5 euroa kilolta ja vaatteet palautuivat meille hyväntuoksuisina ja viikattuina.

Siirrymme seuraavaksi Laosiin, josta lisää seuraavassa blogissa!